6.6.1984

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän ja maatilahallituksen asianomistajana ajamasta syytteestä, kuultuaan asianomistajana C:tä, Kauhajoen KO p. 22.8.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli Kauhajoen kunnassa 25.1.1980 päivätyllä ja Kauhajoen KO:n määräämän julkisen kaupanvahvistajan B:n vahvistamalla kauppakirjalla ostanut C:ltä Kauhajoen kunnan Päntäneen kylässä sijaitsevan Leppävirta-nimisen tilan ja välittömästi kaupanteon jälkeen piirimetsälautakunnan hyväksymällä tavalla aloittanut tilalla metsän hakkuun odottamatta oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain 2 §:ssä säädetyn luvan saamista. Ennen luvan saamista A oli hakkauttanut tilalta puutavaraa yhteensä ainakin 44.401 markan arvosta, minkä johdosta maan arvo oli olennaisesti vähentynyt, Seinäjoen maataloustoimiston hylättyä A:n maanhankintalupa-anomuksen 2.4.1980 ja saatettua asian maatilahallituksen ratkaistavaksi, tämä oli 23.5.1980 antamallaan päätöksellä hyväksynyt A:n anomuksen. A:han kohdistetun menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksen osalta KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi luvattomasta menettelystään saanut muuta hyötyä kuin hänen ennen luvan saantia hakkauttamalleen 44.401 markan arvoiselle puutavaramäärälle laskettavan 10 prosentin korkoarvon.

Sen vuoksi ja kun A:n toimesta ennen luvan myöntämistä tapahtunutta metsän hakkuuta oli pidettävä vähäpätöisenä rikoksena ja sen oli katsottava tapahtuneen olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavasta tietämättömyydestä eikä yleinen etu vaatinut rangaistukseen tuomitsemista, KO oli vaatimukset enemmälti hyläten jättänyt A:n rangaistukseen tuomitsematta. A oli velvoitettu korvaamaan, oikeastaan menettämään, valtiolle rikollisella menettelyllä saamansa hyöty 1.110 markkaa 5 prosentin korkoineen KO:n päätöksen julistamispäivästä 22.8.1980 lukien sekä korvaamaan maatilahallituksen oikeudenkäyntikulut 200 markalla.

Samalla KO oli tuominnut Seinäjoen KO:n määräämän julkisen kaupanvahvistajan B:n varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä rangaistukseen (varotus) siitä, että hän oli, vahvistettuaan edellä kerrotun kauppakirjan ja saatuaan tietää, että kauppakirjassa ostajaksi mainittu A todennäköisesti ei olisi tullut saamaan oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetussa laissa säädettyä lupaa maan hankkimiseen, 6.3.1980 julkisena kaupanvahvistajana siitä huolimatta, että tila oli 25.1.1980 päivätyllä ja B:n vahvistamalla kauppakirjalla jo myyty A:lle ja että A tuolloin 6.3.1980 oli ollut tilan omistaja, vahvistanut samaa tilaa koskevan uuden kauppakirjan, jossa myyjänä oli edelleen ollut C ja ostajana A:n poika D, jolle B:n saaman tiedon mukaan lupa kyseiseen maan hankkimiseen ilmeisesti olisi myönnetty.

Virallinen syyttäjä ja maatilahallitus olivat hakeneet HO:ssa muutosta KO:n päätökseen.

Virallinen syyttäjä oli muutoksenhakemuksessaan vaatinut, että A tuomittaisiin oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain säännösten rikkomisesta rangaistukseen ja että B tuomittaisiin KO:ssa esitetyn syytteen mukaisesti rangaistukseen tahallisesta virkarikoksesta tai että hänet joka tapauksessa tuomittaisiin varoitusta ankarampaan rangaistukseen.

Maatilahallitus oli muutoksenhakemuksessaan vaatinut, että A tuomittaisiin rangaistukseen oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain säännösten rikkomisesta ja että menetetyksi tuomitun hyödyn määrä korotettaisiin 44.401 markkaan. Lisäksi maatilahallitus oli vaatinut sillä HO:ssa olleiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Vaasan HO p. 5.11.1982 oli katsonut, että koska A nyt puheena olevalla teollaan ei ollut välittömästi loukannut valtion oikeutta, maatilahallituksella ei ollut ollut oikeutta vaatia A:lle rangaistusta. Sen vuoksi HO oli poistanut KO:n lausunnon maatilahallituksen syytteestä ja jättänyt maatilahallituksen muutoksenhakemuksen tutkimatta. Tutkiessaan jutun muutoin HO oli katsonut, että koska A oli kaupanvahvistajalta saanut ohjeet, joista oli ilmennyt oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain säätämä hakkuurajoitus, KO:n hänen syykseen lukemaa tekoa ei ollut pidettävä vähäpätöisenä eikä sen ollut katsottava johtuneen olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavasta tietämättömyydestä. Yleisen edun oli katsottava vaativan A:n tuomitsemista teostaan rangaistukseen. Sen vuoksi HO oli muuttanut KO:n päätöstä siten, että A oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain 15 §:n nojalla oli tuomittu sanotun lain säännösten rikkomisesta 20:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 400 markkaa. Muilta osin KO:n päätös oli jätetty pysyväksi.

Pyytäen valituslupaa maatilahallitus haki muutosta HO:n päätökseen vaatien, että sillä todettaisiin olevan asianomistajan asema oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain säännösten rikkomista koskevassa jutussa sekä että A ja B tuomittaisiin ankarampiin rangaistuksiin ja velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä puiden koko hakkuuarvon määrä 44.401 markkaa sekä korvaamaan maatilahallituksen oikeudenkäyntikulut jutussa. Lupa myönnettiin ja A ja B antoivat heiltä pyydetyt vastaukset. Virallinen syyttäjä ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.